Metsästysspanielit Ry mestaruus

 Mikko ja Penny voittivat mestaruuden 2023!

Kuva Katariina Tenhunen

Hieno päivä kennelille, Mikko ja Penny voittivat tuomareiden mukaan selkeästi koko kisan, run offia ei tarvittu. Päivä oli hieno kennelille muutenkin, sillä kasvattimme sijoittui toiseksi ja Aune (jossa pitkä sairausloma näkyy vieläkin) oli neljäs. Kahdeksan koiraa selvisi kisasta ilman sellaisia virheitä, että koira olisi suljettu kokeesta, eli todella tuomarit saivat valita ominaisuuksiltaan parhaan koiran sen sijaan, että vain loppuun asti koulutuksellisesti selvinneet olisivat sijoittuneet. Tämä on todella hyvä saavutus siis kaikille sijoittuneille. Olemme taas hieman lähempänä sitä, että kisojen tulokset palvelisivat alkuperäistä käyttötarkoitustaan eli jalostusta. Tuomareina oli Mr Mark Stewart ja Mr Christopher Hasson Irlannista. 

Kokeen jälkeen keskustelimme tuomareiden kanssa koirista, he sanoivat Pennyn sukutaulua katsoessaan, että sillä on hyvä narttulinja ja koira on ”very well bred.” Hehän tuntevat sukutaulun koirat hyvin, Pennyn taustalla on paljon irlantilaisia (ja brittiläisiä) huippukoiria. Toisaalta on myös kiva, että vaikka Pennyn suku on käyttövalioita täynnä, ei suomessa ole samaa linjaa olevia koiria kuin meidän Aune osaltaan.

Kiitos Pennyn kasvattajalle (kennel Springerdale), joka on tehnyt pitkäjänteistä jalostustyötä ja on luottanut tämän hienon koiran käsiimme sen lisäksi, että häneltä olemme saaneet parhaat treenineuvot kaupan päälle! 

Eli todella odotamme Pennyn tulevilta pennuilta paljon! Tietysti haluamme käyttää siihen myös korkeatasoista ja tervettä urosta, todennäköisesti Tanskasta, Irlannista tai UK:sta. Urosta lähdemme etsimään mm. seuraavaan brittimestaruuteen. Myös ulkomaiset kontaktimme auttavat uroksen valinnassa. Jos siis etsit korkeatasoista käyttispentuetta (jonka emä on myös laajasti terveystutkittu), niin ole yhteydessä! 

Kommentit

Suositut tekstit